| .
Keskustan kansainvälisyyteen ei kuulu hiippailu Hagiksen polsujen jalanjäljissä, kuten tämänkin saitin sylkilöillä on ikävänä tapanaan. Olet muutenkin pahasti viidakossa, hyvä toveri, sillä kaiken muun hudoin lisäksi et tiedä edes sitä kuka meikäläisistä punikeista oli tuon grimaalin Lenin-sedän lähin todellinen toveri?
..Niinpä, väärin menee kuten sopi arvata: Otto Ville Kuusinen oli vain pahainen häirikkö sen todellisen suurpunikki-finnin rinnalla.
Hän oli Rahjan Eppu, Lenin-sedän henkivartija, joka mm. 1918 kesällä kävi Pietarissa Leninin käskystä ajamasssa siellä kolme kuukautta Suomen pankin varastetuilla rahoilla doganneet "Kuusisen hovin" punikit Moskovaan.
Rahja paukutteli pistoolillaan parit punikkikörrit kylmiksi ennen kuin muut, OVK itse joukossa, älysivät että nyt pitää mennä eikä meinata. Itse asissa Rahjan kovasanainen käsky tuli densoille kuin tilauksesta sopivaan aikaan, sillä SP:n fyrgat oli juuri silloin dogattu loppuun, finito tutto, -siis ryövätty kassa oli siinä vaiheessa tyhjä.
Niinpä niin, aivan, Kuusinen punikkipäälliköineen läksiäisiksiin todella ryösti SP:n valuuttavarannon ja pääsi kuin koira veräjästä viimeisenä rajan ylittäjänä karkuun Pietariin, jonne karkulaiset menivät hölmöitä punikeilta ryöväämällään panssarijunalla.
Seppo Hietanen
|
| |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti